Haluatko liittyä kuoroon?
Cassiopeia hakee riveihinsä uusia laulajia koelaulutilaisuuksissa, joita järjestetään tyypillisesti syyskuussa ja tarvittaessa myös tammikuussa. Koelauluista tiedotetaan kuoron kotisivuilla, sähköpostilistoilla ja julisteilla, joskus myös paikallisissa lehdissä.
Cassiopeia painii saman ongelman kanssa kuin kaikki muutkin suomalaiset sekakuorot - miesääniä ei koskaan ole liikaa. Joten sinä mies, joka olet kiinnostunut laulamisesta hyvässä porukassa, ota rohkeasti yhteyttä milloin vain, niin voimme järjestää sinulle koelaulutilaisuuden seuraavien kuoroharjoitusten yhteydessä.
Koelaulujen kulku
Koelaulutilaisuudessa kuoroon pyrkijää arvioivat kuoronjohtaja sekä muutama kuorolainen, jotka edustavat eri äänialoja tai johtokuntaa. Aluksi pyrkijää haastatellaan ja selvitellään mm. musiikillisia taustoja. Varsinainen laulatus alkaa lämmittelyllä, jossa samalla arvioidaan pyrkijän äänialaa. Sävelkorvaa testataan sointu- ja intervalliharjoituksilla. Säveltapailuharjoituksella eli ns. solfa-tehtävällä arvioidaan kokelaan nuotinlukutaitoa. Lopuksi kuoroon pyrkivä henkilö antaa laulunäytteen esittämällä jonkin vapaavalintaisen kappaleen.
Vaikka koelaulutilanne kuoroon pyrkiviä henkilöitä vaihtelevassa määrin jännittääkin, toisia enemmän ja toisia vähemmän, ovat kaikki aina selvinneet hengissä :) Yhden kokelaan tuntemuksista kertoo Ylkkärissä keväällä 2006 julkaistu juttu.
