Kulttuuri
Kuten arvata saattaa, kuuluu opiskelijakuoron toimintaan musiikin lisäksi vahvasti myös sosiaalinen ulottuvuus. Peijakkaat kokoontuvat usein erilaisiin illanistujaisiin. Porukalla käydään syömässä, teatterissa, elokuvissa, konserteissa yms. Yhteisiä urheilujuttuja harrastetaan myös aktiivisesti. Kesäisin pelataan rantalentopalloa ja jalkapalloa, talvisin kaukalojääkiekkopalloa.
Opiskelijakalenterissa tai ainakin opiskelijakuorokalenterissa kaksi merkittävintä juhlapyhää ovat vappu ja pikkujoulut. Työvaen juhlaa kuorolaiset ovat vuosien varrella viettäneet monin tavoin. On ollut kapakoissa laulamista, ruusujen myyntiä, wappulympialais-kisailuja ja kirkkovenesoutuihinkin on osallistuttu. Pikkujoulujen juhlimiskonsepti sen sijaan on selkeästi vakiintunut kahden "peruspilarin" varaan: saunomisen ja stemmaohjelmien. Panostus jälkimmäiseen näyttää vain kasvavan vuosi vuodelta kohti yhä vieläkin spektaakkelimaisempia teatteriesityksiä ;)
Muutamista muista kuorokulttuurin ilmenemismuodoista on tarkempaa kerrontaa seuraavien linkkien takana:
